Villa Group Oy
Villa Group Oy perustettiin vastaamaan asiakkaiden monipuolisia tarpeita kiinteistöjen ja asumisen projektihallinasta, tutkimisesta, kunnossapidosta ja korjauksista. Toiminta-ajatuksenamme on tuottaa palveluita asumiseen ja kiinteistöjen kunnossapitoon liittyen sekä vahinkojen ennaltaehkäisyyn ja kartoitukseen. Lähtökohtaisesti voimme todeta että kauttamme palvelut kaiken kiinteistöjen hallinnan ja asumisen osa-alueilla.
Haluamme siis tarjota asiakkaillemme vaivattomasti saman katon alta kattavat projektihallinta, kuntotarkastus ja vahinkokartoitukset että saneeraus- ja kunnossapitotyöt. Asiakkaamme voit valita palvelun joko avaimet käteen -periaatteella tai ostaa minkä tahansa yksittäisen palvelun. Kartoitusten yhteydessä kilpailutamme myös mielellämme puolestasi sopivat tekijät korjaustyöhön. Lisäksi palveluihimme kuuluvat kattavat kodinpalvelut.
Villa Group Oy on perustettu vuonna 2023, mutta meillä on pitkät perinteet edellä mainittujen toimien parissa. Yrityksemme taustat ulottuvat jo vuoteen 1957 asti jolloin isäni perusti maalausliikkeen ja taustalla myös vuodesta 1978 perustettu Anjalan Maalaus Oy, joten toiminta kiinteistöjen parissa jatkuu isältä pojalle laajemmalla osa-alueella.
Asiantuntemus ja kokeneet yhteistyökumppanimme sekä laadukkaat materiaalit ja työvälineet takaavat aina onnistuneen lopputuloksen projektissa kuin projektissa. Panostamme kaikessa toiminnassamme sujuvaan yhteistyöhön ja tavoitteenamme on aina sataprosenttisesti tyytyväinen asiakas. Villa Group Oy on Tilaajavastuu.fi-palvelun jäsen, eli olemme Luotettava kumppani.